Kulttuuri, virkistys ja liikunta
Käymme yhdessä Oulu Sinfonian konserteissa ja teatterissa keskimäärin kerran kuussa. Tarkoituksena on madaltaa kynnystä tapahtumiin osallistumiseen mm. hankkimalla saattajaliput ennakkoon, kokoamalla ryhmiä ja huomioimalla yksilöllinen paikkatarve. Järjestämme myös mahdollisuuksien mukaan kuvailutulkkausta tai backstage-vierailuja.
Pyrimme järjestämään kevät- ja syyskokouksien yhteyteen erilaisia oheistapahtumia esim. kulttuuria. luentoja tai tutustumiskäyntejä.
Suositut Marttalan ruokakurssit kokoavat kokkailusta innostuneet yhteisen hellan ääreen. Marttalan ruokakursseja tarjotaan myös muille kuin oululaisille. Kurssilla on pieni omavastuu. Kurssit toteutetaan yhteistyössä Pohjois-Pohjanmaan Martat ry:n kanssa.
Rohkaisemme jäseniämme uskaltautumaan ulos ja harrastamaan terveellistä ja kehonhallintaa kehittävää liikuntaa, ulkoilua ja retkeilyä.
OULAKA-tapahtuma kokoaa vuosittain Oulun, Kainuun ja Lapin näkövammaisia vaellusretkelle. Vetovastuu tapahtuman järjestämisestä kiertää alueyhdistysten kesken. Tapahtumat ovat maksullisia.
Maalipallovuoro pyörii viikoittain Oulussa. Vuoro on osallistujille maksuton.
Eri paikkakunnilla on kuntien erityisryhmille suunnattuja liikuntavuoroja- ja ryhmiä.