Jäsentiedote Marraskuu 2026
TOIMISTO TIEDOTTAA
Jos olet ilmoittautunut syyskokouksen ruokailuun, varaathan sopivan määrän käteistä mukaan Ylivieskan Akustiikkaan. Näin saadaan hoidettua 10 euron omavastuu jo paikan päällä.
Toimisto kiinni 18.12.2026 – 10.1.2027.
CD-äänilehtien jakelu päättyy 30.11.2026
Näkövammaisten liitto lopettaa äänilehtien jakelun CD-levyillä. Äänilehdet ovat luettavissa jatkossa verkkoon liitetyillä laitteilla.
Äänilehtiä voi kuunnella jatkossa helppokäyttöisellä kuuntelulaitteella, puhelimella, tabletilla tai tietokoneella.
Yhdistys tarjoaa neuvontaa ja opastusta, jotta jokainen CD-äänilehtien kuuntelija saisi käyttöönsä sopivan tavan jatkaa äänilehtien kuuntelua.
Luetus-kuuntelupalvelun käyttö on kasvanut voimakkaasti, ja yhä useampi asiakas kuuntelee julkaisuja verkkoon liitetyllä Daisy-soittimella tai muilla verkkoratkaisuilla. Samaan aikaan CD-levyjen jakelu on hidastunut postinkulun vuoksi ja jakelun kustannukset ovat nousseet. Myös Saavutettavuuskirjasto Celia on siirtynyt kokonaan äänikirjojen verkkolainaukseen.
Yhdistyksemme digituki auttaa äänijulkaisujen kuunteluun liittyvissä asioissa.
TAPAHTUMAKALENTERI
Marraskuu
4.11. Raahen kerho kokoontuu Kreivin ajassa kello 12.
7.11. syyskokous Ylivieskan Akustiikan Oiva-galleriassa kello 13 (viimeinen ilmoittautuminen torstaina 22.10.)
11.11. Sokeiden viikon tapahtuma toimintakeskuksella 14–18
11.11. Swing Symphony 18:30 Madetojan sali (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 26.10.)
12.11. Lukupiiri keskustakirjasto Saaressa 17:30 alkaen (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 9.11.)
13.11. Vaalan kerho Karpalokodin kerhohuoneella kello 11–13.
16.11. Ylivieskan kerho klo 13 alkaen Liikuntakeskuksen kokoustilassa.
17.11. Kalajoen kerho klo 12–14 seurakuntakodin Ikhtys-salissa
18.11. Käsityöiltapäivä Linnankadulla klo 12–15:30 (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 16.11.)
18.11. Klubi 1863 klo 17 (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 16.11.)
19.11. Beyond the Sky 19:30 Ouluhalli (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 2.11.)
21.11. päivän reissu Haaparantaan (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 16.11.)
25.11. PorinaKahavila klo 13 (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 23.11.)
Joulukuu
1.12. Kalajoen kerho klo 11-12:30 seurakunnan isossa salissa
7.12. ruokakurssi Marttalassa 11–14 (viimeinen ilmoittautuminen torstaina 26.11.)
15.12. Klubi 1863 klo 17 (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 7.12.)
16.12. PorinaKahavila klo 13 (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 14.12.)
Tammikuu
8.1. Kemin Teatteri kello 17 (viimeinen ilmoittautuminen torstaihin 17.12. klo 15 mennessä)
13.1. Klubi 1863 klo 17 (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 11.11.)
27.1. PorinaKahavila klo 13 (viimeinen ilmoittautuminen maanantaina 25.1.)
27.1. Asiakasilta Pikku-Riikassa klo 18 (viimeinen ilmoittautuminen torstaina 21.1.)
TIEDOTTEEN SISÄLTÖ
Kuukausitiedote, Marraskuu 2026
Toimisto tiedottaa
Tapahtumakalenteri
MARRASKUU
JOULUKUU
TAMMIKUU
Tiedotteen sisältö
Hallitus tiedottaa
Sokeiden viikon tapahtuma keskiviikkona 11.11.
Lukukokemuksia Euroopasta -lukupiiri 12.11.
Päivän reissu Haaparantaan lauantaina 21.11.
Ruokakurssi Marttalassa 7.12.
Jope - Matkiva kulkuri Kemin Teatterissa 8.1.
Asiakasilta Pikku-Riikassa 27.1.
Nuorten ryhmä
Klubi 1863
Digituki
Kirjastopalvelu
Käsityöiltapäivä Linnankadulla
Isotekstiset seinäkalenterit
Kerhot
Kalajoen kerho
Oulaisten kerho
PorinaKahavila Oulusa
Raahen kerho
Reisjärvi
Vaalan kerh
Ylivieskan kerho
Näkö heikkenee ja muisti oireilee -tapahtuma 12.11.
Esteetön pikkujouludisco 25.11.
Raatin soveltavan liikunnan kuntosali
Näkövammaisen tasapainoharjoitteluohjeita
Tekoälykoulutuksen ilmaisia juttuja
Oikeuksienvalvonta tiedottaa 4/2026
Oulun seurakuntien näkövammaistyön toimintaa
Tietoa äänitteestä ja seuraavan tiedotteen ilmestymisaikataulu
Yhteystiedot
Toimiston aukioloajat
HALLITUS TIEDOTTAA
Yhdistyksen tilitoimisto vaihtuu Rantalaisesta Talenomiksi.
Jatkossa voi osallistua yhdistyksen tapahtumiin ja retkiin, vaikka ei olisi jäsen tai kannatusjäsen. Riittää että perheessä on näkövammaisuutta. Jos perheessä ei ole näkövammaisuutta, ei pääse mukaan retkiin ilman minkäänlaista jäsenyyttä. Avustajien kanssa toimitaan niin kuin tähänkin mennessä.
SOKEIDEN VIIKON TAPAHTUMA KESKIVIIKONA 11.11. TOIMIINTAKESKUKSELLA KELLO 14-18
Sokeiden viikon aiheena on tänä vuonna digitaalinen tiedonsaanti. Kerromme ajankohtaisista näköasioista kaikille kiinnostuneille.
Tilaisuudessa myynnissä kädentaitajien tuotoksia. Varaa käteistä mukaan!
Kahvitarjoilu!
Tapahtumassa mukana ainakin:
- Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry:n työntekijät
- Marja Posio, näkövammaistyön diakoniatyöntekijä
- Anne-Laure Janssen, FiksuFox
- Tuija Ranta-Pere, Polar Print Oy
- Vuokko Keränen, IKIOMA ensikirja®
- Katja Kuusela, Näkövammaisten liiton työelämäpalvelut
- Hanna Savela, Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvonnan asiantuntija
- Oppimis- ja ohjauskeskus Valterin työntekijöitä
- Optihouse Sipola, Silmäasema tekee ilmaisia silmänpainemittauksia
IKIOMA ensikirja®
Suomessa syntyy vuosittain noin 70 näkövammaista lasta. Oulun NNKY:n koordinoiman IKIOMA-toiminnan ja valtakunnallisen jakeluverkoston kautta kaikki nämä lapset saavat käyttöönsä oman moniaistisesti luettavan ensikirjan. Syksyllä 2026 IKIOMA-toiminta täyttää 10 vuotta. Noin 700 kirjaa on kymmenessä vuodessa jaettu alle kolmevuotiaiden näkö- ja monivammaisten lasten perheille ja uusia kirjoja valmistuu koko ajan. IKIOMA ensikirjat® tehdään vapaaehtoisten voimin eri puolilla Suomea. IKIOMA-toiminnan aloittaja ja kehittäjä Vuokko Keränen on esittelemässä IKIOMA ensikirjaa Sokeiden viikon tapahtumassa.
LUKUKOKEMUKSIA EUROOPASTA -LUKUPIIRI 12.11.
Torstaina 12.11. kello 17:30 keskustakirjasto Saaressa on Lukukomeuksia Euroopasta -lukupiiri. Alussa on lyhyt yhdistyksemme esittely ja sen jälkeen keskustelemme Matti Laineen kirjasta Pahuuden hinta (2017). Kirja on kuunneltavissa Celiassa. Lukupiiri kestää suurin piirtein tunnin.
Jos sinulla on toiveita yhteistyömuodoista kirjaston kanssa, voit kertoa niistä meille toimistolle.
Ilmoittaudu yhdistyksen toimistolle joko osoitteeseen yhdistys@ppnry.net tai soittamalla numeroon 083115653. Ilmoitathan ruokavaliosi ilmoittautumisesi yhteydessä!
PÄIVÄN REISSU HAAPARANTAAN LAUANTAINA 21.11.
Tervetuloa päiväreissulle Haaparantaan.
Linja-auto lähtee Oulun linja-autoaseman tilauslaiturilta kello 9. Haaparannalla käymme mm. Ikeassa (jossa mahdollisuus ruokailla omakustanteisesti). Matkalla on mahdollista sopia kyydistä, jos joku haluaa käydä kauempana olevassa kaupassa. Takaisin lähdemme noin klo 15.
Yhdistys maksaa linja-autokyydin. Muut maksetaan omakustanteisesti.
Matkaan lähdetään, jos osallistujia on minimissään 20 henkeä. Linja-autoon mahtuu 50 henkeä. Matkaan lähtee 2–3 työntekijää yleisavustajiksi.
Sitovat ilmoittautumiset yhdistyksen toimistolle numeroon 083115653 tai sähköpostilla yhdistys@ppnry.net maanantaihin 16.11. mennessä. Jos otat oman avustajan mukaan, mainitsethan hänetkin ilmoittautumisen yhteydessä.
Yhdistys ei vakuuta retkeläisiä, joten huolehdithan että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus.
RUOKAKURSSI MARTTALASSA 7.12.
Tervetuloa ruokakurssille Marttalaan maanantaina 7.12. kello 11–14.
Ruokakurssin teemana on kotimainen ruoka. Huomioimme myös kasvisruoan.
Jokaisella jäsenellä on oltava oma avustaja mukana. Kurssille otetaan mukaan 6 ensimmäisenä ilmoittautunutta.
Ilmoittautuminen toimistolle viimeistään torstaina 26.11. numeroon 083115653 tai sähköpostilla yhdistys@ppnry.net. Muista ilmoittaa myös mahdolliset ruoka-aineallergiat.
JOPE - MATKIVA KULKURI KEMIN EATTERISSA 8.1.
Tervetuloa teatterireissulle Kemiin.
Linja-auto lähtee Oulun linja-autoaseman tilauslaiturilta kello 17. Kemin Teatterissa näemme esityksen Jope - Matkiva kulkuri. Takaisin lähdemme heti esityksen jälkeen.
Lippuja on varattu 30 kappaletta.
Sitovat ilmoittautumiset yhdistyksen toimistolle numeroon 083115653 tai sähköpostilla yhdistys@ppnry.net torstaihin 17.12. klo 15 mennessä. Jos otat oman avustajan mukaan, mainitsethan hänetkin ilmoittautumisen yhteydessä.
Yhdistys ei vakuuta retkeläisiä, joten huolehdithan että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus.
Jope – Matkiva kulkuri
Viihdemaailman monitoimimiehestä Jope Ruonansuusta on valmistunut musiikkinäytelmä Kemin Teatteriin.
Jope – Matkiva Kulkuri on samaan aikaan hersyvä musiikkikomedia ja koskettava, hyvän mielen musiikkiteatterinäytelmä kansan rakastamasta kansantaiteilijasta. Se kertoo Ruonansuun matkan kemiläisestä seitsenlapsisen työläisperheen vesasta palkituksi kansannaurattajaksi ylä- ja alamäkineen.
Näytelmää rytmittävät Ruonansuun ikimuistoisimmat kappaleet huumorimusiikista herkempiin lauluihin, kuten Pieni Hiace, Enkeleitä toisillemme, Isä, Työnnä kännykkä hanuriin ja Kesäyön enkeli.
Kemiin esityksen ohjaa Mika Räinä ja päätähtenä nähdään Mikko Penttilä.
Esityksen kesto n. 2 t. 30min. väliaikoineen.
Liput: Peruslippu 40 €, eläkeläinen 38 €, opiskelija, varusmies työtön 30 €, lapsi 23 €. Avustaja ilmaiseksi.
Teatteriliput laskutetaan, kun toimisto aukeaa. Yhdistys maksaa linja-autokyydin.
ASIAKASILTA PIKKU_RIIKASSA 27.1.
Tammikuussa pääsemme tutustumaan Pikku-Riikkaan asiakasillan merkeissä. Myymälä löytyy osoitteesta Kirkkokatu 52, Oulu. Mukaan mahtuu maksimissaan 15 henkilöä.
Illassa on 20 % alennus ja pientä tarjoilua.
Sitovat ilmoittautumiset yhdistyksen toimistolle numeroon 083115653 tai sähköpostilla yhdistys@ppnry.net torstaihin 21.1. mennessä. Jos otat oman avustajan mukaan, mainitsethan hänetkin ilmoittautumisen yhteydessä. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä myös ruoka-aineallergiat.
Pikku-Riikka on naisten muotiin keskittyvä myymälä ja verkkokauppa, jossa yhdistyvät persoonallinen valikoima ja lämmin, mutkaton palvelu.
Työntekijöistä mukaan lähtee Birgitta.
NUORTEN RYHMÄ
Olemme perustamassa omaa ryhmää 17–25-vuotiaille. Ryhmässä jaetaan kokemuksia arjesta, opiskelusta työelämään ja perhe-elämästä vapaa-aikaan. Ryhmän toimintaan osallistuaksesi olethan yhteydessä toimistolle, jotta voimme liittää sinut WhatsApp-ryhmään, jossa voitte keskenänne suunnitella ryhmän tulevaa toimintaa.
Ilmoittautuminen toimistolle numeroon 083115653 tai sähköpostilla yhdistys@ppnry.net. Tarvitsemme nimesi ja puhelinnumerosi, jotta voimme liittää sinut WhatsApp-ryhmään.
KLUBI 1863
Kuukausitapaaminen Peli-ilta
Tervetuloa 1863 klubiin keskiviikkona 18.11. klo 17:00 - 19:00, Linnankatu 32, Oulu.
Peli-illan pääaiheena on saavutettavat lautapelit.
Mahdollisuus kokeilla joukkoa saavutettavia lautapelejä. Pelaamiseen meidät johdattaa Anne-laure Janssen (FiksuFox). Pelattavissa ainakin KoloPeli, SokkoTuristi, PentuRoll, Kaamos ja JouluTunne.
Illan kulku ja pelattavat pelit muotoutuvat osallistujien mukaan.
Ilmoittaudu klubiin WhatsApp-kyselyn kautta tai sähköpostilla yhdistys@ppnry.net viimeistään maanantaina 16.11.
Voit osallistua klubiin myös Teamsin kautta. Lähetämme linkin klubin sähköpostille viimeistään tiistaina 17.11.
Terveisin
Risto, Eve, Matti ja Vesa
Joulukuussa
on omakustanteinen jouluillallinen Ravintola Roudassa tiistaina 15.12. kello 17 alkaen. Illallinen on avectilaisuus.
Kyseessä on buffetruokailu. Ravintolan henkilökunta auttaa ruuan hakemisessa ja laittamisessa.
Menu:
Vihersalaattia (M, G)
Karpalo-perunasalaattia (M, G)
Sienisalaattia (L, G)
Rosollia (M, G) ja smetanavaahtoa (L, G)
Pikkelöityä päärynä (M, G)
Persilja- voiperunoita (L, G)
Perinteistä porkkanalaatikkoa (L, G)
Perintäistä lanttulaatikkoa (L, G)
Paahdettua possun ulkofilettä punaviinikastikkeessa (L, G)
Kahvi ja joulutorttu (L, G)
Hinta 35 €/henkilö (sisältää arvonlisäveron).
Ilmoittautuminen toimistolle viimeistään maanantaina 7.12. kello 15. Numeroon 083115653 tai sähköpostilla yhdistys@ppnry.net.
Muista ilmoittaa myös mahdolliset ruoka-aineallergiat. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä, jos tarvitset esteettömän kulkemisen, niin varmistamme sujuvan saapumisen.
Mukaan mahtuu 50 henkeä. Myös opaskoirat ovat tervetulleita.
Palolaitoksen puoleisessa päädyssä on oma ovi Routaan.
Tervetuloa!
Tulevia tapahtumia
Keskiviikko 13.1. klo 17 Kuukausitapaaminen toimistolla. Aihe Digiturvallisuus - Vieraana Sari Luukkonen (PPNRY). Tiedustelut Risto Putila p. 040 3010430
Keskiviikko 17.2. klo 17 Kuukausitapaaminen toimistolla
Keskiviikko 17.3. klo 17 Kuukausitapaaminen toimistolla
Keskiviikko 14.4. klo 17 Kuukausitapaaminen toimistolla
Keskiviikko 19.5. klo 17 Kuukausitapaaminen toimistolla
Keskiviikko 16.6. klo 17 Kuukausitapaaminen toimistolla
DIGITUKI
Digitukihenkilöömme Sari Luukkoseen voit ottaa yhteyttä soittamalla numeroon 0440400694 tai laittamalla sähköpostia osoitteeseen digituki@ppnry.net.
KIRJASTOPALVELU
Kirjastopalveluihin saa tukea soittamalla digitukihenkilölle tai laittamalla sähköpostia digituki@ppnry.net.
Kirjastopalvelussa lainaamme yhdessä kirjoja Celian kirjastosta yhdistyksen tietokoneilla. Sinulla pitää olla Celian verkkotunnukset.
KÄSITYÖILTAPÄIVÄ LINNANKADULLA
Käsityöiltapäivä kokoontuu Linnankadun toimintakeskuksella osoitteessa Linnankatu 32, Oulu kello 12–15:30.
Syksyn viimeinen käsityöiltapäivä on 18.11.
Muistathan ilmoittautua saman viikon maanantaihin mennessä!
Pohjois-Pohjanmaan alueelta tulevien näkövammaisten matkakulut korvataan edullisimman matkustustavan mukaan yli 10 € menevältä osalta.
Materiaalit maksetaan aina paikan päällä.
Lämpimästi tervetuloa marraskuun käsityö iltapäivään, jossa valmistamme havukransseja. Tarvittavat materiaalit löytyvät paikan päältä.
ISOTEKSTISET SEINÄKALENTERIT
Vuoden 2027 isotekstiset seinäkalenterit ovat saapuneet toimistolle. Käy noutamassa omasi pian, koska niitä on vain muutama.
Vuoden 2028 isotekstisiä seinäkalentereita ei enää lainkaan toimiteta yhdistyksille, vaan ne ovat tilattavissa suoraan jäsenen kotiin. Kun ilmoitat meille toimistolle ennen toukokuun loppua, että haluat isotekstisen seinäkalenterin, saat sen postitse kotiisi. Samassa kirjeessä saat maksulapun vapaaehtoisesta laskusta, jonka voit maksaa, jos haluat tukea Näkövammaisten liittoa.
KERHOT
Kalajoen kerho
Tiistaina 17.11. kello 12–14 Ikhtys-salissa kahvit, hartaus ja jouluaskarteluja.
Tiistaina 1.12. kello 11-12:30 jouluruoka ja joulujuhla yhdessä muiden kanssa seurakunnan isossa salissa.
Kerhosta lisätietoa antaa diakonissa Ulla Ketonen 0447229006.
Yhteyshenkilö Else Suni puh. 0405528878, else.e.suni@gmail.com
Oulaisten kerho
Kokoontuminen: Penttilässä, Putilankatu 1, joka kuukauden ensimmäinen tiistai klo 12:00 (ellei muuta sovittu). Vetäjänä: Ulla Hämäläinen, puh. 0440283223
PorinaKahavila Oulusa
Syksyn kerhopäivät ovat 25.11. ja 16.12.
Vuoden ensimmäinen kerhokerta on keskiviikkona 27.1.2027.
Kerho kokoontuu toimintakeskuksella keskiviikkoisin klo 13.
Muistathan ilmoittautua viimeistään saman viikon maanantaina.
Marraskuun vieraana meillä on Tervian palvelualuevastaava Sanna Ahola vastaamassa soten kuljetuspalveluihin liittyviin kysymyksiin.
Joulukuun PorinaKahavilassa 16.12. jäsenet voivat muistella menneitä jouluja torttukahvien merkeissä.
Tammikuussa tutustumme Isovoiman kotitreenipalveluun ja kuulemme voimaharjoittelun merkityksestä näkövammaisen toimintakyvyn ja itsenäisen arjen näkökulmasta. Harjoittelu kestää noin 15 minuuttia, ja se perustuu pääasiassa paikallaan tehtäviin voimaharjoitteisiin sekä kehonpainoharjoitteisiin. Lisäksi Isovoima tarjoaa ryhmälle käytännönläheistä tietoa voimaharjoittelusta ja sen merkityksestä näkövammaisen arjessa. Aikaa on myös kysymyksille ja keskustelulle. Isovoimaan voi tutustua tarkemmin osoitteessa isovoima.fi- Ulkoinen linkki.
Raahen kerho
Kerho kokoontuu Kreivin ajassa keskiviikkoisin kello 12.
Syksyn viimeinen kokoontumispäivä on 4.11.
Joulukuun jouluruokailusta tiedotamme myöhemmin.
Yhteyshenkilö Marja-Leena Hiltunen, puh. 0458427688
Reisjärvi
Yhteyshenkilö Markus Honkala, puh. 0451603910
Vaalan kerho
Kerho kokoontuu Karpalokodin kerhohuoneella, Karpalotie 2–4. Aina kello 11–13.
Syksyn viimeinen kerhopäivä on perjantaina 13.11.
Yhteyshenkilö Aune Sallila, aune.m.sallila@gmail.com, puh. 0405784372
Ylivieskan kerho
Ylivieskan syksyn 2026 marraskuun kerhopäivä tuttuun tapaan kolmas maanantai 16.11. Liikuntakeskuksen kokoustila, Närhitie 2, ovi 12, käynti jäähallin puoleisesta päädystä.
Vietämme kaikkien kerholaisten yhteiset syntymäpäivät. Vieraana diakonissa Satu Similä ja viihdeorkesterista Selvät Sävelet Keijo Nivala. Kerho tarjoaa täytekakkukahvit/teet. Pidetään arpajaiset, arpa 2 €/kpl tai 5 €/3kpl.
Jouluruokailusta ilmoitetaan myöhemmin.
Olet lämpimästi tervetullut sinä vanha ja uusi kerholainen!
Kuntosalivuoromme perjantaisin klo 10:30 - 11:30 kotikartano 2 osoite Ratakatu 2, käynti takaovesta. Maksu 1 €/krt. joka maksetaan salilla olevaan lippaaseen ja nimi kirjataan kansioon "Näkkärit". Otetaan sali ahkeraan käyttöön, ettemme menetä vuoroamme. Ovikoodilla, jonka saa allekirjoittaneelta pääsee sisään.
Leppoisia syyspäiviä kaikille!
Yhteyshenkilö Pirkko Malm, puh. 0440170957, pirkko.malm@kotinet.com
NÄKÖ HEIKKENEE JA MUISTI OIREILEE -TAPAHTUMA 12.11.
Tervetuloa kaikille avoimeen tilaisuuteen kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä heikentyneen näön ja muistin välisistä yhteyksistä uusimman tutkimustiedon valossa. Tilaisuus järjestetään osana Sokeiden viikkoa.
Asiantuntijapuheenvuorot:
- Mitä tutkimukset kertovat heikentyneen näön ja muistisairauksien yhteydestä? Tiina Pesonen, TtT
- Unohdanko vai enkö näe? – miten erottaa näön ja muistin haasteet toisistaan, Minna Kaltio, muistiasiantuntija, Oulun Seudun Muistiyhdistys
Aika: torstaina 12.11.2026 klo 17–19
Paikka: Sofia seurakuntakeskus, iso seurakuntasali, Isokatu 17, Oulu
Tilaisuus on avoin kaikille ja maksuton. Lämpimästi tervetuloa!
Tilaisuuden alussa on kahvitarjoilu klo 17–17:30. Vapaaehtoinen kahvimaksu ohjataan Ouluilo-keräykseen.
https://oulunseurakunnat.fi/toimintaa/hyvantekevaisyys/ouluilo-kerays/#sokeidenviikko- Ulkoinen linkki
ESTEETÖN PIKKUJOULUDISCO 25.11.
Miltä kuulostaisi esteetön pikkujouluilta, johon voi tulla juuri omana itsenään?
Olemme Avustaja.fi:llä järjestäneet erilaisia yhteisiä tapahtumia ja huomanneet, kuinka tärkeää on päästä välillä pois tavallisesta arjesta, tavata uusia ihmisiä ja viettää aikaa yhdessä. Olemme myös kuulleet toiveita tapahtumista, joissa esteettömyys ja erilaiset tuen tarpeet olisi huomioitu jo lähtökohtaisesti. Siitä syntyi ajatus Esteettömästä Pikkujouludiscosta.
Haluamme tarjota mahdollisuuden viettää pikkujouluiltaa keskellä Oulua. Hyvää musiikkia, uusia tuttavuuksia, naurua ja joulutunnelmaa ilman turhaa pönötystä.
Tapahtuma on suunnattu täysi-ikäisille henkilökohtaisen avun asiakkaille, heidän läheisilleen ja henkilökohtaisille avustajille sekä muille, jotka kokevat esteettömän ja turvallisen tapahtuman omakseen. Mukaan voi tulla avustajan tai läheisen kanssa tai ihan itsekseen.
Bar Ihku Oulu, Torikatu 22, keskiviikkona 25.11. klo 17–20
Illan aikana DJ soittaa musiikkia ja osallistujien biisitoiveita. Voit tutustua uusiin ihmisiin, käydä kuvausseinällä, nauttia jouluisista alkoholittomista mocktaileista tai osallistua pikkujouluasukisaan. Illan paras asu palkitaan!
Tapahtuma on täysi-ikäisille mutta täysin päihteetön. Esteettömyys on huomioitu ja noudatamme turvallisen tilan periaatteita. Paikalla on myös muutamia yleisavustajia.
Avustaja.fi tarjoaa tapahtuman. Osallistujalle jää maksettavaksi vain Ihkun 4 € narikkamaksu. Työvuorossa olevilta henkilökohtaisilta avustajilta narikkamaksua ei peritä. Mocktailit ovat omakustanteisia.
Paikkoja on rajoitetusti. Ilmoittautuminen viimeistään 11.11. sähköpostilla tai tekstiviestillä marianne.kohonen@avustaja.fi, puh. 0405703892. Myös biisitoiveet toivotaan etukäteen sähköpostilla tai tekstiviestillä.
Tervetuloa!
RAATIN SOVELTAVAN LIIKUNNAN KUNTOSALI
Soveltavan liikunnan kuntosali on Raatin toisessa kerroksessa. Soveltavan kuntosalin vapaat vuorot ovat maanantaisin kello 13–14 ja keskiviikkoisin kello 13–15. Vuorolla on myös muita kuin näkövammaisia, koska yhdistyksellä ei ole enää omaa vuoroa.
Vapaa vuoro maksaa eläkeläisille 3,5 euroa kerta ja muille 6 euroa kerta. Maksulla voi käyttää sekä alakerran kuntosalia että yläkerran soveltavan liikunnan kuntosalia.
Kuntosalilla käymisestä ei enää tarvitse ilmoittaa yhdistykselle.
Toisesta kerroksesta löytyy kuntosalin lisäksi kahvio. Toiseen kerrokseen pääsee portaita tai hissillä, toisen kerroksen kohdalle on merkitty kuntosali.
Liikunnallista syksyä!
NÄKÖVAMMAISTEN TASAPAINOHARJOITTELUOHJEITA
Fysioterapeuttiopiskelija Anni Oksanen teki opinnäytetyön näkövammaisen tasapainoharjoittelusta yhteistyössä Tampereen seudun Näkövammaisten kanssa.
Opinnäytetyön tuotoksena tehdyt materiaalit on julkaistu verkkosivuillamme https://tsnv.fi/fi/opinnaytetyot-0- Ulkoinen linkki. Sivuilla on äänitiedostoina ja tekstimuodossa ohjeet alkulämmittelyyn, lihaskunto-, liikkuvuus- ja tasapainoharjoituksiin. Sitten vaan harjoittelemaan. Liukkaat kelit ovat taas tulossa.
Samalla verkkosivulla on aiemmin tehdyn opinnäytetyön tuotos Näkövamman huomioiminen vastaanotolla –opas fysioterapeuteille.
TEKOÄLYKOULUTUKSEN ILMAISIA JUTTUJA
Tuija Räisänen, 040 5577210, tuija@oknirua-ai.fi, piti yhdistyksemme jäsenille viime kuussa tekoälykoulutuksen. Hän vinkkasi muutamista ilmaisista tekoälykoulutuksista:
- WebOpettaja Esa Riutta tuottaa sisältöä vähän joka somekanavaan, esimerkiksi https://www.youtube.com/c/webopettaja- Ulkoinen linkki
- Katri Manninen, kutri.net, paljon ilmaista sisältöä
- AI-Sanomat Janne Ikola, https://www.aisanomat.fi/- Ulkoinen linkki tuottaa ilmaista sisältöä ja voi liittyä hänen WhatsApp-ryhmäänsä ilmaiseksi
OIKEUKSIEN VALVONTA TIEDOTTAA 4/2026
Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut
Julkisten terveyspalvelujen asiakasmaksuilla on kalenterivuosittainen maksukatto. Vuonna 2026 maksukatto on 815 euroa. Kun maksukatto täyttyy, sen piiriin kuuluvista terveydenhuollon palveluista ei yleensä enää peritä maksuja. Poikkeuksena on lyhytaikaisen laitoshoidon tai palvelun ylläpitomaksu.
Maksukattoon kerryttäviä julkisen terveydenhuollon maksuja ovat esimerkiksi:
- terveyskeskuksen vastaanottomaksut
- poliklinikkamaksut
- päiväkirurgian maksut
- sairaalan hoitopäivämaksut.
Jos sinulla ei ole varaa maksaa asiakasmaksua tai maksu vaarantaa toimeentulosi, ole yhteydessä laskuttajaan. Laskua ei kannata vain jättää maksamatta. Jos asiakas jättää sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksun maksamatta, siitä voidaan periä viivästyskorkoa ja se yleensä siirretään ulosottoon ilman oikeuden päätöstä.
Asiakasmaksuun voi hakea oikaisua
Asiakasmaksuihin voi hakea oikaisua. Tasasuuruisen maksun kohdalla oikaisua voi hakea laskuun. Jos kyse on tulosidonnaisesta asiakasmaksusta, oikaisua saa vaatia maksua koskevaan päätökseen eli oikaisua ei voi vaatia enää laskuun. Oikaisuvaatimus tehdään hyvinvointialueelle. Ohjeet maksun oikaisemisesta ovat laskun tai päätöksen liitteenä.
Tasasuuruinen maksu tarkoittaa maksua, joka on kaikille sama eikä riipu asiakkaan tuloista. Tällaisia maksuja ovat esimerkiksi terveyskeskuksen käyntimaksu, poliklinikkamaksu tai sairaalan päiväkirurginen maksu. Näissä tapauksissa oikaisua haetaan laskuun.
Tulosidonnainen maksu määräytyy asiakkaan tulojen perusteella. Tällaisia maksuja voivat olla esimerkiksi pitkäaikaisen asumispalvelun tai kotipalvelun maksut.
Asiakasmaksuun on mahdollista saada alennusta
Asiakasmaksut eivät saa estää ihmistä saamasta tarvitsemiaan palveluja. Jos sosiaalihuollon maksu tai tulojen mukaan määräytyvä terveydenhuollon maksu aiheuttaisi sen, ettei asiakkaalle tai hänen perheelleen jäisi riittävästi rahaa välttämättömiin menoihin tai elatusvelvollisuuden hoitamiseen, maksua voidaan alentaa tai se voidaan jättää kokonaan perimättä.
Hyvinvointialueilla on erilaisia käytäntöjä maksun alentamisen tai perimättä jättämisen hakemiseen. Hakemus on käsiteltävä mahdollisimman nopeasti. Asiakkaalle on annettava kirjallinen päätös, jossa kerrotaan ratkaisun perustelut sekä ohjeet siitä, miten päätökseen voi hakea muutosta.
Sosiaalihuollon maksut
Sosiaalihuollon palveluista määrättyä maksua tulee alentaa tai jättää maksu kokonaan perimättä, jos maksun periminen vaarantaa asiakkaan tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista. Velvoittavuus koskee kaikkia sosiaalipalvelujen maksuja, sekä tulosidonnaisia että tasasuuruisia maksuja.
Sosiaalihuollon maksuja ovat esimerkiksi:
- kotihoidon ja kotipalvelun maksut
- asumispalvelujen maksut
- perhetyön maksut
- tukipalvelujen, kuten ateria- tai turvapalvelujen maksut
- kuljetuspalvelujen omavastuuosuudet.
Terveyspalveluiden maksut
Terveyspalveluluissa maksujen perimättä jättäminen tai alentaminen koskee tulosidonnaisia terveydenhuollon maksuja eli pitkäaikaista laitoshoitoa, jatkuvaa ja säännöllistä kotisairaanhoitoa. Hyvinvointialue voi tehdä päätöksen huojentaa myös muita maksuja kuin laissa on velvoittavasti edellytetty, esimerkiksi kaikkia tasasuuruisia terveyspalvelujen maksuja tai osaa näistä.
Hakemukseen on saatava valituskelpoinen päätös
Hyvinvointialue arvioi yleensä asiakkaan hakemuksen perusteella, täyttyvätkö maksun alentamisen edellytykset. Jos edellytykset täyttyvät, maksua täytyy alentaa. Hyvinvointialueen on annettava asiakkaalle muutoksenhakukelpoinen päätös maksun alentamisesta tai perimättä jättämisestä.
Toimeentulotuki asiakasmaksuissa
Asiakas voi saada sosiaali- ja terveyspalveluiden maksuihin myös toimeentulotukea. Maksun alentaminen tai perimättä jättäminen ovat kuitenkin ensisijaisia toimeentulotuen myöntämiseen nähden. Toimeentulotukea voidaan myöntää myös esimerkiksi tilanteessa, jossa asiakasmaksun alentamista ja perimättä jättämistä koskevan asian käsittely on kesken.
Lähteet
https://thl.fi/ohjeita-ammattilaisille/asiakasmaksut-vammaispalveluissa- Ulkoinen linkki
https://stm.fi/sotehuollon-asiakasmaksut- Ulkoinen linkki
Fokuksessa-tiedotetta toimittavat Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ja se ilmestyy viisi kertaa vuodessa.
Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat auttavat näkövammaisia ihmisiä löytämään sosiaali- ja terveysturvan avulla ratkaisuja erilaisissa elämäntilanteissa. Työllä turvataan riittävien palvelujen saaminen, jotta arjesta tulisi mahdollisimman sujuvaa. Oikeuksienvalvonnan asiantuntijat ovat sosiaalialan ammattilaisia.
Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvonta täyttää tänä vuonna 65 vuotta.
Yhdessä näemme enemmän!
Lisätietoa oikeuksienvalvonnasta
https://www.nakovammaistenliitto.fi/fi- Ulkoinen linkki
Oikeuksienvalvonnan asiantuntijoiden yhteystiedot
https://www.nakovammaistenliitto.fi/fi/oikeuksienvalvojien-yhteystiedot- Ulkoinen linkki
Näkökulmapalvelu arkisin klo 10–14 p. 0939605050 ja nakokulma@nakovammaistenliitto.fi
OULUN SEURAKUNTIEN NÄKÄVAMMAISTYÖN TOIMINTAA
Oulun seurakuntien näkövammaistyö Diakoniatyöntekijä Marja Posio p. 050-4305178 ja sähköposti marja.posio@evl.fi . Tavoitat minut parhaiten puhelimitse, varsinainen puhelinaika on maanantaisin kello 9-11:00. Voit soittaa myös muina aikoina ja tarvittaessa jättää vastaajaan viestiä ja soittopyynnön.
Näköpiiri kokoontuu tiistaisin kello 13-14:30 Sofia seurakuntakeskuksessa, Isokatu 17. 2. kerros, pieni seurakuntasali.
3.11. Vieraana kanttori Taina Voutilainen
17.11. Vieraana Oulun Merimieskirkon työntekijä Miia Haapakorva
1.12. Joulupuuro ja joulubingo
Caritaksen näköpiiri kokoontuu maanantaisin kello 13-14:00. Caritas, Kapellimestarinkatu 2,7. kerros, aulatila.
23.11. Vieraana Sari Luukkonen PPN ry, Digitukiasiaa.
SOKEIDENVIIKON TAPAHTUMAT:
Retki Oulunsaloon 9.11. ilmoittautuneille
Luento torstaina 12.11.
Näkö heikkenee ja muisti oireilee
Tervetuloa kaikille avoimeen tilaisuuteen kuulemaan asiantuntijoiden näkemyksiä heikentyneen näön ja muistin välisistä yhteyksistä uusimman tutkimustiedon valossa. Tilaisuus järjestetään osana Sokeiden viikkoa.
Asiantuntijapuheenvuorot:
Tiina Pesonen, TtT
Mitä tutkimukset kertovat heikentyneen näön ja muistisairauksien yhteydestä?
Minna Kaltio, muistiasiantuntija, Oulun Seudun Muistiyhdistys
Unohdanko vai enkö näe? – miten erottaa näön ja muistin haasteet toisistaan
Aika: torstaina 12.11.2026 klo 17–19
Paikka: Sofia seurakuntakeskus, iso seurakuntasali, Isokatu 17, Oulu
Tilaisuus on avoin kaikille ja maksuton. Lämpimästi tervetuloa!
Tilaisuuden alussa on kahvitarjoilu klo 17.00–17.30. Vapaaehtoinen kahvimaksu ohjataan Ouluilo-keräykseen. https://oulunseurakunnat.fi/toimintaa/hyvantekevaisyys/ouluilo-kerays/- Ulkoinen linkki
Näkö menee, mitä jää?
Eivätkö silmälasisi enää auta, onko näkösi voimakkaasti heikentynyt? Apua, tukea ja tietoa uuteen tilanteeseen.
Kaikille avoimet infot pidetään keskiviikkoisin kello 13–15 Kumppanuuskeskuksella, 2. krs., kokoustila Asema, Vanhantullinkatu 2, Oulu.
Alustava ohjelma
25.11. Mistä tukea näön menetykseen?
Hanna Savela, Näkövammaisten liitto, sosiaaliturva ja palvelut
Marja Posio, Oulun seurakuntien näkövammaistyö
Tiedustelut:
Hanna Savela
Näkövammaisten liiton oikeuksienvalvonnan asiantuntija p. 050 5263831 hanna.savela@nakovammaistenliitto.fi
Marja Posio
Oulun seurakuntien erityispalvelut, näkövammaistyön diakoniatyöntekijä p. 050 430 5178 marja.posio@evl.fi
Joulujuhla
Näkö- ja kuulovammaisten yhteinen joulujuhla torstaina 10.12. kello 18–20.00 Kastellin kirkossa, Töllintie 38. Jouluista ohjelmaa, hartaus ja joulupuuro. Halutessasi voit tuoda pienen paketin periaatteella ken lahjan antaa, hän lahjan saa.
Kauneimmat Joululaulut
Kauneimmat joululaulut saavutettavasti Tuiran kirkossa keskiviikkona 16.12. kello 13–14.00. Myllytie 5.
TIETOA ÄÄNITTEESTÄ JA SEURAAVAN TIEDOTTEEN ILMESTYMISAIKATAULU
Kuukausitiedotteemme voi saada äänitteenä ja pistekirjoituksella Yhdistyksemme tiedotteet löytyvät myös nettisivuilta. Kuukausitiedotteesta voit kysyä myös puhebotti Einarilta numerosta 0407306128.
Materiaalit kuukausitiedotteeseen on toimitettava viimeistään ilmestymistä edeltävän viikon maanantaihin mennessä osoitteeseen yhdistys@ppnry.net. Joulukuun materiaali on toimitettava edellisen viikon maanantaihin 30.11. mennessä. Tiedote ilmestyy viikolla 50.
YHTEYSTIEDOT
Toimiston puhelinnumero: 083115653
Osoite: Linnankatu 32, 90100 Oulu
Sähköposti: yhdistys@ppnry.net
Internetsivut: ppnry.net- Ulkoinen linkki
Facebook sivut: facebook.com/ppnry
birgitta.raty-seppala@ppnry.net puh. 083115653
anni.nortala@ppnry.net puh. 0413100462
digituki@ppnry.net puh. 0440400694
yhdistys@ppnry.net
puheenjohtaja@ppnry.net
Jos soitat jäsenpalvelusihteerin tai entisen toiminnanjohtajan puhelinnumeroon (0407306128), sieltä vastaa puhebotti Einari, jolta voit kysyä tietoja yhdistyksestä, tapahtumista jne.
Jos soitat toimiston lankapuhelimen numeroon (083115653), eivätkä työntekijät ehdi vastata, puheluun vastaa puhebotti Pirkko, jolle voit jättää viestin tai jolle voit ilmoittautua tapahtumiin.
TOIMISTON AUKIOLOAJAT
Toimintakeskus on avoinna ma-to klo 9–15, yhdistyksen ovi pidetään lukittuna, soitathan ovikelloa tullessasi toimintakeskukseen.
Yhdistyksen numerossa vastataan maanantaista torstaihin klo 12–15 välisenä aikana. Matkapuhelinnumeroihin vastataan aina, kun se on mahdollista ma-to klo 9–15.
Kaikkiin yhdistyksen tapahtumiin tulee ilmoittautua!