Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset

Tutustu toimintaamme ja palveluihimme

Jäsentiedote-sivustolla on kuukausittain ilmestyvän jäsentiedotteen materiaalia. Lisäksi sivustolla on tapahtumakalenteri luettelomuodossa.

Sivusto sisältää esittelysivut yhdistyksen eri toimintamuodoista. HUOM. Digituki (ICT-palvelu) löytyy kokonaisuudessaan tämän sivuston linkeistä!

Oikeuksienvalvonta ja sen kuukausittain vaihtuvat tiedotteet. Sivustolla myös kokemustoiminnan (kokemuskouluttaja) asiantuntijoiden esittelyt sekä vertaistuki Vertsi
Ajankohtaista
Näkövammaisten liiton uutiset
Sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuudesta viranomaistoiminnassa- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto on antanut lausuntonsa hallituksen esityksestä eduskunnalle sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuutta viranomaistoiminnassa koskevasta lainsäädännöstä.
Yle aloittaa taas uutislähetysten äänitekstityksen- Ulkoinen linkki
Ylen suomenkielisten tv-uutisten äänitekstitys toimii jälleen. Seuraavaksi tavoitteena on laajentaa äänitekstitys kaikkiin uutis- ja ajankohtaisohjelmiin.
Korvattavien taksimatkojen enimmäishinnasta- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto antoi lausuntonsa valtioneuvoston asetukseen sairausvakuutuksesta korvattavan taksimatkan enimmäishinnasta vuonna 2026.
Esteettömyys NYT! -kansalaisaloite avattiin- Ulkoinen linkki
Esteettömyys NYT! -kansalaisaloite vaatii yhdenvertaisuuslain ja rikoslain muuttamista siten, että esteettömyyden tai saavutettavuuden laiminlyönti määritellään nykyistä selkeämmin syrjinnäksi. Kansalaisaloite avautuu allekirjoitettavaksi kansainvälisenä vammaisten päivänä 3.12.2025.
Linnan juhlat kuvailutulkataan ja paikalla on jälleen liiton edustaja- Ulkoinen linkki
Itsenäisyyspäivän Linnan juhlien päälähetys kuvailutulkataan jälleen suorana. Kuvailutulkkauksesta vastaa Anu Aaltonen.
Palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelma- Ulkoinen linkki
Oikeuksienvalvonta tiedottaa joulukuu (2025)
Silmäsairauksien hoitoon uusi valmiste verenluovuttajien avulla - Ulkoinen linkki
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelu alkaa toimittaa seerumisilmätippoja vaikeasta kuivasilmäisyydestä ja silmän pintasairauksista kärsiville potilaille. Kyseessä on uusi verestä erotellusta seerumista tehty valmiste, joka helpottaa silmätautipotilaiden hoitoa.
Nuorten työllistymissetelin tulee olla jokaiselle nuorelle mahdollisuus päästä työelämässä alkuun - Ulkoinen linkki
Hallitus osoittaa syksyn budjettiriihessä tehdyn päätöksen mukaisesti 30 miljoonaa euroa nuorten työllistymissetelin eli rekrytointituen toteuttamiseen. Näkövammaisten liiton mukaan nuorten työllistämisen tukeminen on tärkeää.
Iiris-keskuksen joulun ja vuodenvaihteen 2026 aukioloajat- Ulkoinen linkki
Iiris-keskus on suljettu 22.12.2025‒4.1.2026 ja loppiaisena 6.1.2026.
Digiriihi: Kuinka käsittelen asiakirjoja tekoälytyökaluilla?- Ulkoinen linkki
Tule puimaan digitalisaation mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia digiriiheen! Aiheena on asiakirjojen käsittely tekoälytyökaluilla.
Vammaispalvelulaissa ei tarvita elämänvaihesäännöstä- Ulkoinen linkki
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on käsittelyssä vain vajaan vuoden voimassa olleeseen vammaispalvelulakiin esitettävä muutos. Lakiin esitetään lisättäväksi, siitä jo kerran torjuttu, elämänvaihesäännös. Näkövammaisten liitto vaatii säännöksen hylkäämistä.
Hallituksen esityksestä eduskunnalle vammaispalvelulain 2 §:n muuttamisesta- Ulkoinen linkki
Näkövammaisten liitto antoi lausuntonsa eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle hallituksen esityksestä koskien vammaispalvelulain 2 §:n muuttamisesta. Näkövammaisten liitto vaatii vammaispalvelulain elämänvaihesäännöksen hylkäämistä.