Huh­ti­kuu 2017

1. TOIMISTO TIEDOTTAA

Toimiston aukiolo

Yhdistyksen numerossa vastataan maanantaista torstaihin klo 12 - 15 välisenä aikana, perjantaisin ei ole puhelinaikaa. Matkapuhelinnumeroihin vastataan aina, kun se on mahdollista. Toimisto on avoinna maanantaista torstaihin klo 9 - 15.

2. VIRKISTYSTOIMINTA

2.1. Marttalan ruokakurssit kevät 2017

Hei kokkailusta kiinnostuneet! Marttalan ruokakurssit jatkuvat taas keväällä. Kevään kokkauspäivät: 20.4. / 18.5.
Kurssikerta kestää 3 tuntia, klo 10.00 - 13.00. Ohjaajana toimii Marja-Leena Pirkola ja paikka Oulun Marttala osoitteessa Kajaaninkatu 36, katutaso. Kurssikerran osallistumismaksu on 10 euroa.
Kursseille tulee ilmoittautua viimeistään saman viikon tiistaina, jotta kurssin vetäjä osaa varautua oikealla määrällä ruokatarvikkeita ja raaka-aineita. Ilmoittautumiset yhdistyksen toimistoon.
Kurssikerralle otetaan enintään 8 kurssilaista ilmoittautumisjärjestyksessä. Esteen ilmaantuessa, muistathan peruuttaa osallistumisesi hyvissä ajoin, jotta kaikki halukkaat pääsevät mukaan.

2.2. Kevään konsertit!

Virkistystoimikunta järjestää liput valikoimaan Oulu Sinfonian konsertteja Madetojan salilla torstaisin klo 19 (paitsi 12.4. keskiviikkona). Seuraava konsertti esitellään aina kuukausitiedotteessa.

Keskiviikkona 12.4. maailman tunnetuimpiin Strauss-sopraanoihin lukeutuva Soile Isokoski esittää säveltäjän Neljä viimeistä laulua. Konsertin aloittaa Sibeliuksen viimeiseksi jäänyt, arvoituksellinen Sinfonia nro 7, minkä lisäksi kuullaan Mahlerin 5. sinfonian iki-ihana hidas osa (deadline mennyt).

20.4. kuullaan Straussin Käyrätorvikonsertto nro 1 sekä Beethoven in Eroica-sinfonia. Oman kaupungin poika Madetoja on mukana Pastoraali-sarjallaan (deadline 6.4).

Kevätkausi päättyy 11.5. muhkeasti Gustav Mahlerin Neljänteen sinfoniaan ja Martinsonin Emily Dickinsonin runoihin sävellettyihin lauluihin (deadline 27.4).

Konserttien lippuvarauskäytäntö

Konserttiin ilmoittaudutaan sitovasti soittamalla minulle eli Jarkko Laurille numeroon 040 716 4352. Voit jättää myös vastaajaan viestin, kunhan muistat sanoa myös puhelinnumerosi, jotta Lauri pystyy kuittaamaan tekemäsi varauksen.

Ilmoittautuminen täytyy tehdä viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä, jonka jälkeen Lauri lunastaa liput.

Maksu suoritetaan paikan päällä lippujen jakamisen yhteydessä. Lauri aloittaa lippujen jaon klo 18.30 Madetojan salin kahvion etuosassa. Varaathan mukaan mieluiten tasarahan tai sitä lähellä olevan summan.

Pyörätuoleille varataan erikseen paikat käytävältä rivien päästä. Madetojan salin narikkamaksu on 3 euroa.

Liput maksavat 21 euroa normilippulaisille, 17 euroa eläkeläisille ja 8 euroa työttömille ja opiskelijoille ja 3-17 -vuotiaille.

Pohjoista voimaa - asiakkaille on tarjolla 10 euron liput 12.4. konserttiin. Oulun osuuspankki puolestaan tarjoaa 10 euron liput 20.4 ja 11.5. omistaja-asiakkailleen. Ilmoitathan jäsenyyksistäsi varauksen yhteydessä.

Näkövammaisen avustaja pääsee mukaan ilmaiseksi saattajana. Myös erikseen ilmoitetut alennusliput (kuten Osuuspankin omistaja-asiakashinta) voi varata tätä kautta.

Konserttiterveisin,
Jarkko Lauri

2.3. Teatterissa Seela Sella, Jacques Brelin lauluja ja komediaa

Rakastettu Seela Sella
torstaina 13.4. klo 19 suurella näyttämöllä!
Rakastettu näyttelijä Seela Sella juhlii 80-vuotispäiviään monologiteoksella Pieni eläin, jossa maailmaa katsotaan pienen eläimen silmin. Eläimen esikuvana on Nasu, joka on aina ollut Seelan suosikki - ja onhan heissä paljon samaakin!
•Suuri näyttämö
•Liput 29/25 eur

Ilmoittautumiskäytäntö

Ilmoittautumiskäytäntö on tuttu ainakin sinfoniakonserttikävijöille. Sitovat ilmoittautumiset tehdään minulle eli Jarkko Laurille puhelimitse numeroon 040 716 4352. Voit jättää myös vastaajaan viestin, kunhan muistat sanoa myös puhelinnumerosi, jotta Lauri pystyy kuittaamaan tekemäsi varauksen.

Maksu suoritetaan paikan päällä lippujen jakamisen yhteydessä. Lauri aloittaa lippujen jaon klo 18.30 teatterin ala-aulan sohvaryhmien luona. Varaathan mukaan mieluiten tasarahan tai sitä lähellä olevan summan.

Välttämättä muissa kuin suuren näyttämön näytännöissä ei ole numeroituja paikkoja mutta näkövammaisille pyritään varaamaan paikat eturivistä, jotta näkeminen onnistuisi parhaiten.

Näkövammaisen avustaja pääsee mukaan ilmaiseksi.
Pyörätuolista tulee ilmoittaa varauksen yhteydessä.
Teatterissa tavataan!

3. KÄSITYÖTOIMINTA

Rottinkikurssi Ylivieskassa 25.- 26.4. klo 10 -

Kurssilla tehdään pannunalustoja ja pieniä koreja. Paikka on Törmälän luonto-virkistyskeskus
Ruokailu ja yöpyminen yhteensä 43.00€
Omat liinavaatteet mukaan!

Ilmoittautuminen viimeistään 12.4. Airi Virkkalalle sähköposti airi.virkkala@gmail.com
tai Puh 040 413 9043

Tervetuloa!

4. KLUBI 1863

Huhtikuussa klubi 1863 järjestetään maanantaina 24.4.2017 kello 17.00 – 19.00 Linnankadun toimintakeskuksessa Oulussa.
Tällä kertaa iltaan mahtuu niin oikeuksienvalvonnan asiantuntijan Sinikka Mäntyjärven priiffaus ajankohtaisiin asioihin kuin myös Jyrki Hännisen kokemuksia nelijalkaisen apuvälineen hakemisesta, saamisesta sekä käytön opettelusta. Lisäksi Helena Taskila on lupautunut kertomaan pistekirjoituksesta.
Luvassa on siis monipuolinen ilta, sanotaanko vaikka että kaikille jotain. Ja toki ryhmäläisten omat kokemukset ja ajatukset ovat myös tärkeänä osana vertaisryhmän sisältöä.
Muistattehan ilmoittautua Katjalle sunnuntai-iltaan 23.4.. mennessä katja.kuusela@gmail.com tai 040 594 5172 tai Facebook -tapahtuman kautta.
Ilmoittautuminen on tärkeää tarjoilujen vuoksi.
Pitkämatkalaisille yhdistyksen jäsenille korvataan matkakuluista 10 euroa ylimenevä osa halvimman matkustustavan mukaan, kuitteja vastaan. Matkakuluasioista voi kysyä toiminnanjohtajalta.
Toukokuussa Näkövammaisten liiton työllisyyspalvelut järjestävät Voimaa työelämän muutoksiin -illan 22.5.2017 kello 17 - 19 yhdistyksen toimintakeskuksessa. Kutsu ja ohjelma seuraavan otsikon alla.

Klubi1863 on Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry:n 18 - 63 -vuotiaiden ihmisten oma ryhmä, jossa jaetaan kokemuksia näkövammaisen työikäisen arjesta opiskelusta työelämään ja perhe-elämästä vapaa-aikaan. Ryhmän toimintaan osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla töissä, riittää että olet työikäinen. Olemme itse keskiössä vertaistuen voimalla! Tervetuloa mukaan.

4.1. Voimaa työelämän muutoksiin

KUTSU

Tämä kutsu on Sinulle, näkövammainen tai näköongelmainen, nuori tai aikuinen, joka mietit työn, yrittämisen tai työnhakemisen asioita.
Koetko, että työelämässä olet jatkuvan muutoksen kourissa ja kaikki ei aina meinaa ottaa sujuakseen. Tekniikka mättää, apuvälineet eivät sovi, näkökin muuttuu. Mietit, olisiko tullut jotain uutta, joka helpottaisi juuri minun arkeani. Pitäisikö työpäivää lyhentää tai saisiko joitakin työtehtäviä pois? Onko ikänäkökin iskenyt? Olisiko kuntoutuksesta apua?
Jos jokin yllämainittu kuulostaa tutulta tai haluat vaikkapa tavata muita vastaavassa tilanteessa olevia tule järjestämäämme iltaan. Voimaa työelämän muutoksiin illassa saat tietoa työelämän asioista asiantuntijoilta hyvässä seurassa ja kahvin kera.
Tilaisuus järjestetään: Maanantaina 22.5.2017 klo 17 - 19
Paikka: Oulu

Ilmoittautuminen: https://www.webropolsurveys.com/S/5F9723C631A37550.par

Alueyhdistyksen toimistolle 08 3115653 tai
Hanna Karesjoelle 050 4432265, hanna.karesjoki@nkl.fi

Sinulla on myös mahdollisuus yksilölliseen tapaamiseen työllisyys- tai yrittäjyysneuvojan kanssa erikseen varattuna aikana. Maanantaina 22.5.2017 klo 14.30 - 16.00 (30min)

Varaa aika:
Näkövammaisten liitto / työllisyyspalvelut
Pohjois- Pohjanmaan Näkövammaiset ry

KEINOJA JA RATKAISUJA HAASTEISIIN TYÖSSÄ

Tule jakamaan kokemuksiasi kanssamme
Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry:n toimintakeskuksessa,
Ma 22.5.2017 klo 17.00 - 19.00 , Linnankatu 32, Oulu
Ohjelma:

• Teemavuosi 2017, Itsenäinen ja yhdenvertainen elämä
• Vertaistoimintaa työikäisille näkövammaisille          
• Miten kuntoutus auttaa jaksamaan työssä?
• Työn mukautusratkaisut
• Miten ylläpidän näkövammaisena ammattitaitoani?
• Eläke- ja työttömyysturva tänään
• Yksinyrittäjän arki

Mukana illassa

• Näkövammaisten liiton Työllisyyspalvelun työntekijöitä
• Kuntoutus Iiriksen edustaja
• Alueen oikeuksienvalvonnan asiantuntija

Ilmoittautuminen https://www.webropolsurveys.com/S/5F9723C631A37550.par

Voit ilmoittautua myös alueyhdistykseen 08 311 5653 tai
Hanna Karesjoelle 050 4432265, hanna.karesjoki@nkl.fi

Henkilökohtaisen tapaamisajan varaus: 08 311 5653
(puhelinpäivystys ma - to klo 12-15).

Kahvitarjoilu
TERVETULOA!

5. ICT -PALVELU TIEDOTTAA

5.1. Uudet Celianet -sivustot tutuksi tietokoneen käyttäjille kurssi 15.5. klo 10-16

Huhtikuun kurssi siirtyy toukokuulle, koska Celian sivusto on vielä pahasti näkövammaisten näkökulmasta katsottuna kesken, eikä toimi kaikilta osin ruudunlukuohjelmilla. Toivotaan että homma korjaantuu pikaisesti. Huom. jos sivusto ei ole vieläkään saavutettava siirretään kurssit syksyyn. Tuleva kurssi on tarkoitettu siis henkilöille, joilla on jo Celian verkkotunnukset ja joille Internetin käyttö omalla apuvälineellä on tuttua.

Harjoittelemme kurssilla uusien sivujen käyttöä, kirjojen etsimistä ja lataamista tietokoneelle ja siitä ulkoiseen laitteeseen, Victor Reader Streamiin, Plex Talk Pockettiin. Kurssille tulevalla pitää olla omat verkkotunnukset Celiaan. Otat omat Celianet-tunnukset (käyttäjätunnus ja salasana) mukaan.
Hinta 20 €
Ilmoittautuminen viimeistään 10.5. yhdistyksen toimistolle.
Uusille käyttäjille pidetään kurssit elokuussa.
5.2. Kirjastopäivä 23.5. klo 13 - 15 ja 17- 19 yhdistyksen toimistolla sinulle joka et omista tietokonetta tai et osaa tai halua käyttää sitä

Celia-kirjasto on siirtämässä asiakkaitaan paikallisten kirjastojen asiakkaiksi. Paikallisen kirjaston Celia-äänikirjojen valikoima on vielä aika pieni. Jos haluaa ladata kirjoja laajemmasta valikoimasta, joutuu käyttämään tietokonetta tai älylaitetta. Kaikilla ei kuitenkaan ole tietokonetta tai älypuhelinta, ja cd-levyjen kotiin saaminenkin vähenee ennen loppuaan. Netin kautta kirjat tulevat heti kuunneltaviksi älylaitteeseen, cd-levylle tai muistitikulle.

Yhdistyksen ICT-palvelu järjestää aluksi kokeiluna kirjastopäiviä ensin Oulussa. Etsimme yhdessä kanssasi sinulle kirjoja ja lataamme ne sopivaan muotoon kuunneltaviksi. Sinun ei siis tarvitse osata hakea niitä. Samalla voit vaihtaa muiden kanssa ajatuksia kirjoista.
Voit osallistua kirjastopäivään, vaikka jo käyttäisitkin tietokonetta.

Ensimmäisenä kirjastopäivänä Leena esittelee tulevien kirjastopäivien sisältöä, Celianetin sivustoa ja opastaa, miten Celianettiin liitytään.

Kirjastopäivät ovat ilmaisia, mutta niihin pitää ilmoittautua.
Ilmoittautuminen viimeistään 18.5. yhdistyksen numeroon 08 3115 653.

5.3. ICT -neuvolassa saat henkilökohtaista neuvontaa

ICT-neuvolasta saat henkilökohtaista neuvontaa tarvitsemasi laitteen tai ohjelman käyttöön. Varaa aika Leenalta puh 044 0400 694. Neuvola on auki aamuyhdeksästä iltakahdeksaan. Vastaanottoaika on enimmillään 2,5 tuntia eikä sisällä tarjoilua. Toiminta on STEA:n rahoittamaa järjestölähtöistä auttamistyötä eli sinulle maksutonta.

5.4. Kurssitoivomukset

Päiväohjaukset ovat pääsääntöisesti maanantaisin ja tiistaisin
Toivomuksia kevään aiheista sekä päivä- että iltaohjaukseen otetaan vastaan sähköpostilla leena.vallo(at)ppnry.net tai puhelimella 044 0400 694. Voit käydä laittamassa kurssitoiveita myös palautelomakkeeseen osoitteessa ppnry.net/ict/ictpalaute

5.5. Ilmoittautuminen kursseille

Kurssi-ilmoittautumisia vastaanotetaan toimiston numerossa.
Lisätietoja kursseista antaa Leena Vallo
Puh. 044 0400 694
Sähköposti: tietotekniikka(at)ppnry.net

Ilmoittautuminen on sitova. Mikäli kurssilainen peruu osallistumisensa viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen, tulee hänellä olla pätevä syy kurssipaikan perumiseen (esim. lääkärin tai terveydenhoitajan todistus sairaudesta). Muussa tapauksessa laskutamme kurssimaksun asiakkaalta. Vapaita kurssipaikkoja kannattaa kysellä vielä ilmoittautumisajan jälkeen.
Pohjois-Pohjanmaan alueelta tulevien matkakulut korvataan edullisimman matkustustavan mukaan (omavastuuosuus 18 %, vähintään 10 €) sekä majoitus. Muilta alueilta tulevat kurssilaiset maksavat itse majoitus- ja matkakulunsa. Kurssimaksu sisältää oppimateriaalin, lounaan ja päiväkahvit (ei iltaohjaus).

6. NAISTENILTA

Tervetuloa Kipkop Storeen viettämään naisteniltaa 11.5. klo 18:30-
Kipkop on kenkäkauppa joka myy mm. Arcopedicon työkenkiä, kevät kenkiä, sandaaleja ja laukkuja. Juhlatilaisuuksin löydät laajan valikoiman korkkareita sekä vaatetusta.
Tarjolla pientä purtavaa.

Muistathan ilmoittautua viimeistään 9.5. yhdistyksen toimistolle. Mukaan mahtuu n. 15 hlö.
Osoite Aleksanterinkatu 49
Tervetuloa! toivottaa kauppias Sanna.

7. OIKEUKSIENVALVONTAYKSIKÖN KUUKAUSITIEDOTE, huhtikuu 2017

Kuntavaalit 2017 ja äänestäminen

Niina Pekkala
Lähde: pääasiassa kuntavaalit-sivusto

Kuntavaalit toimitetaan joka neljäs vuosi. Seuraavat kuntavaalit toimitetaan 9.4.2017, huhtikuun toisena sunnuntaina.  Ennakkoäänestysaika on Suomessa 29.3.-4.4. ja ulkomailla 29.3.-1.4.

Kuntavaaleissa valitaan valtuutetut kuntien valtuustoihin. Kuntavaaleissa valittavat kuntien ja kaupunkien valtuustot päättävät kunnan toiminnasta ja taloudesta sekä kunnallisten palvelujen järjestämisestä. Valtuusto on kunnan ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin. Toimivaltansa valtuusto saa kuntalaisilta.

Näkövammaisten liiton kuntavaaliteesit vuonna 2017 ovat "Oppioikeus jokaisella", "Saavutettavat sähköiset palvelut", "Työ- tärkeä osa elämää", "Oikeus osallistua" sekä "Ei pidä unohtaa vammaisjärjestöjä eikä vammaisneuvostoja".

Ehdokaslistat Daisyna

Oikeusministeriö tuottaa kuntavaalien ehdokasluettelot näkövammaisille saavutettavassa muodossa. Ehdokasluettelot  julkaistaan sähköisessä muodossa ja Daisy-tallenteena.
Oikeusministeriön palvelunumero

Oikeusministeriöllä on äänestäjiä varten maksuton palvelunumero 0800 9 4770 (suomenkielisille) ja 0800 9 4771 (ruotsinkielisille). Äänestäjä voi tiedustella numerosta ennakkoäänestyspaikkojen osoitteita ja aukioloaikoja.

Äänestäminen

Kuntavaaleissa voi äänestää joko vaalipäivänä tai ennakkoon ennakkoäänestysaikana. Ennakkoäänestys voidaan toimittaa tietyin edellytyksin myös kotiäänestyksenä. Äänioikeus on siinä kunnassa, joka on äänestäjän kotikunta väestötietojärjestelmässä olevien tietojen mukaan 51. päivänä ennen vaalipäivää päivän päättyessä, toisin sanoen siinä kunnassa, joka on kotikunta 17.2.2017.

Ota mukaasi äänestyspaikalle ehdottomasti henkilöllisyystodistus, joka voi olla ajokortti tai passi taikka vastaava kuvallinen asiakirja. Jos sinulla ei ole tällaista, voit saada lähimmältä poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen, äänestämistä varten annetun henkilökortin. Ota mukaasi myös kotiisi tullut ilmoituskortti. Ilmoituskortti ei ole pakollinen, mutta se nopeuttaa äänestämistä.

Ennakkoon voit äänestää missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa. Mikäli äänestät jonkun muun vaalipiirin alueella kuin sen, missä olet äänioikeutettu, voit pyytää nähtäväksesi oman vaalipiirisi ehdokaslistojen yhdistelmän. Erityisissä ennakkoäänestyspaikoissa voivat äänestää vain tietyt henkilöt (esim. sairaaloissa potilaat ja vankiloissa vangit). Vaalipäivänä voit äänestää vain omassa äänestyspaikassasi eli siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty ilmoituskorttiin.

Merkitse äänestyslippuun mahdollisimman selvästi sen ehdokkaan numero, jolle äänesi haluat antaa. Älä kirjoita äänestyslippuun mitään muuta. Älä korjaile numeroita. Tarvittaessa vedä epäselvä numero yli ja tee uusi tai pyydä kokonaan uusi äänestyslippu. Jos et ole varma kyvystäsi tehdä selviä numeroita, käytä vaaliavustajaa.

Vaaliavustaja

Äänestäjällä on oikeus käyttää äänestystoimituksessa avustajaa.
Henkilö, jonka kyky tehdä äänestysmerkintä on oleellisesti heikentynyt, saa käyttää äänestysmerkinnän tekemisessä apuna valitsemaansa avustajaa. Halutessasi voit ottaa mukaasi oman vaaliavustajan. Jokaisella äänestyspaikalla tulee olla saapuvilla myös vaalilautakunnan nimeämä vaaliavustaja, joka äänestäjän pyynnöstä avustaa häntä merkinnän tekemisessä äänestyslippuun.

Henkilö, joka on ehdokkaana asianomaisissa vaaleissa, ei saa olla vaaliavustaja eikä äänestäjän valitsemana avustajana. Avustaja on velvollinen tunnollisesti täyttämään äänestäjän osoitukset sekä pitämään salassa äänestyksen yhteydessä saamansa tiedot.

Kotiäänestys

Kotiäänestykseen on oikeutettu henkilö, jonka kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse äänestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia.

Mikäli henkilö voi mennä äänestyspaikalle tai ennakkoäänestyspaikalle omin neuvoin taikka kuljetuspalveluita ja äänestysavustajaa hyväksikäyttäen, kotiäänestystä ei järjestetä. Kotiäänestys järjestetään vain äänestäjän kotikunnassa.

Kotiäänestykseen ilmoittaudutaan äänestäjän kotikunnan keskusvaalilautakunnalle, jonka osoite ja puhelinnumero ovat äänioikeutetulle saapuneessa ilmoituskortissa. Ilmoittautuminen tehdään joko puhelimitse tai kirjallisesti. Ilmoittautua voi myös sähköpostin tai telefaksin välityksellä. Ilmoituksen voi äänestäjän puolesta tehdä myös toinen henkilö, esimerkiksi lähiomainen.

Ilmoittautuminen toimitetaan kunnan keskusvaalilautakunnalle. Ilmoituksen on oltava perillä viimeistään tiistaina 28.3.2017 ennen kello 16. Kirjallisia lomakkeita saa keskusvaalilautakunnalta tai verkosta (www.vaalit.fi vaalilomake nro 14, kotiäänestyslomake).

Kotiäänestys toimitetaan ennakkoäänestysaikana. Kotiäänestyksessä on vaalitoimitsijan ja äänestäjän lisäksi oltava läsnä äänestäjän valitsema tai hyväksymä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Äänestäjälle ilmoitetaan kirjeitse tai puhelimitse kahden tunnin tarkkuudella se ajankohta, jolloin vaalitoimitsija saapuu äänestäjän luo toimittamaan äänestystä.

8. OULUN SEURAKUNNAT TIEDOTTAA

Tervehdys Oulun seurakunnista! 

Raamattu- ja keskustelupiiri on torstaina  20.4.  Caritas-kodilla, alakerran kappelissa, osoitteessa Kapellimestarin katu 2, klo 13 -14.30. Luemme Raamattua, keskustelemme, kahvittelemme. Opasystävä on vastassa klo 12.30 alkaen Caritas-kodin pihalla pääoven läheisyydessä.

Näköpiiri näkövammaisille ja läheisille kokoontuu Keskustan seurakuntatalolla tiistaina 25.4. klo 13.00 osoitteessa Isokatu 17, 2. kerros, pieni sali. Kuvamuistelua diakoniaopiskelija Julia Pitkälän kanssa. Keskustellaan, kahvitellaan. Opasystävä on vastassa klo 12.30 alkaen seurakuntatalon pääoven läheisyydessä. Takseilla tulo Asemakatu 6:n puolelta.

Kokoontuminen näkövammaisten läheisille on keskiviikkona 26.4. klo 17.30 - 19.30 Keskustan seurakuntatalossa, Isokatu 17, 2. krs, pieni sali. Tule vaihtamaan kokemuksia, suunnittelemaan syksyn tapaamisia ja kahvittelemaan.

Sokkotreffit saunaillan merkeissä maanantaina 15.5.2017 klo 18 - 20.30 Hietasaaren leirikeskuksessa, Hietasaarentie 19. Ulkoillaan, saunotaan ja vietetään iltaa yhdessä. Tarjolla iltapalaa. Opasystävä on vastassa leirikeskuksen pihassa klo 17.40 alkaen.

Olen käytettävissä luottamuksellisia keskusteluja ja sielunhoitoa varten. Voimme keskustella puhelimitse tai sopia tapaamisesta kodissasi tai työhuoneellani.  Jos en vastaa puheluusi, jätä viestiä vastaajaan niin otan sinuun yhteyttä mahdollisimman pian. Puhelinpäivystys on torstaisin klo 9 - 11.

Näkövammaistyön diakoniatyöntekijä
Anne Kellokumpu
p.050 4305 178
s-posti: anne.kellokumpu@evl.fi
Keskustan seurakuntatalo, Isokatu 17, 3 kerros, Diakoniset erityispalvelut

9. KOLME TARINAA NÄKÖVAMMAISUUDESTA

Osa 3/3 “Välillä unohdan, että olen sokea” - Markun tarina

Tero Kyllönen   

Tyngän kylällä Kalajoella asuu 43-vuotias Markku Tallila. Perheeseen kuuluu isännän lisäksi kolme penskaa ja emäntä, kuten mies itse asian ilmaisee. Sekä 15-vuotias Netta-koira. Markku on käytännössä täysin sokea, vasen silmä aistii vain vähän valoa.

Olemme sopineet tapaamisen Markun kotiin. Pienen tien päästä löytyy punainen omakotitalo. Kahvipöytä on katettu valmiiksi. Paikalla ovat myös Markun puoliso Eija Siirtola sekä henkilökohtainen avustaja Marianne Roukala. Kotona asuvat tyttäret ovat koulussa ja perheen parikymppinen poika asuu jo omillaan. Talon isäntä tulee vastaan mustat aurinkolasit silmillään. Tervehdin Markkua ja tarraan häntä kiinni kyynärvarresta. Myöhemmin minulle selviää, mistä näkövammaista kannattaisi koskettaa tervehtimistilanteessa.

Vanha koira tallustelee rauhallisesti eteisen ja keittiön väliä, eikä se ole moksiskaan tulijasta.

- Meillä on täällä kaksi sokeaa, eikä toinen kuulekaan mitään, Eija naurahtaa viitatessaan isäntään ja koiraan.

- Kyllä me toistemme liikkeet on jo tähän ikään mennessä opittu tuntemaan, Markku vastaa.
Markku ei ole aina ollut sokea. Ennen sokeutumistaan mies on ehtinyt työskennellä tietokoneiden parissa sekä olla kouluttajana ja projektipäällikkönä. Markku sairastaa ykköstyypin diabetesta, mikä on ollut myös alkusysäys silmäongelmille. Mutta sokeutuminen on ollut useiden epäonnisten tapahtumien sarja.

- Sikainfluenssa pääsi iskemään marraskuussa 2009 ja jouduin Ouluun teho-osastolle pariksi päiväksi. Olin ketoosissa ja elimistö pääsi kuivumaan tosi pahasti. Diabetes vielä pahensi tilannetta, ja silloin munuaisetkin kuivuivat. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin aloittaa dialyysihoito. Silmissä ei ollut mitään vikaa ennen dialyysihoitoa, Markku muistelee ja hörppää kahvia.
- Diabeetikon retinopatiasta on siis kysymys. Minulla oli kovat verenpaineet, kun dialyysihoito alkoi. Siinä on yhtälö, joka käy kovasti verisuonten päälle silmänpohjassa. Ensin tulee lasiaisvuotoa ja sitten se käy verkkokalvon kimppuun. Verkkokalvo irtaantuu niin pahasti, ettei sitä enää saada kunnolla kiinni.

Dialyysihoidon aikana Markun vasen silmä meni huonoon kuntoon. Toinen silmä toimi hyvin, vaikka pieniä lasiaisvuotoja olikin. Sitten tähän terveempään silmään ruiskutettiin Avastin-lääkettä, jonka tarkoitus on estää verisuonten kasvua silmässä.
- Lääke pistettiin maanantaina. Tiistai-iltana alkoi tuntua, että nyt ei ole hyvä tilanne. Näkö alkoi kadota kokonaan ja silmä oli todella kipeä.

Markku otti vahvaa särkylääkettä ja soitti heti seuraavana aamuna sairaalaan. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan heti päässyt vastaanotolle, vaan silmää päätettiin katsoa vasta seuraavana päivänä dialyysihoidon jälkeen.

- Dialyysin jälkeen menin Kokkolassa silmäpolille ja sitten tulikin kiire. Lähdettiin kovaa vauhtia Ouluun.

Valitettavasti liian myöhään. Silmä oli sokeutunut kokonaan, eikä mitään ollut tehtävissä. Pistoksen yhteydessä silmään oli päässyt bakteeri, joka oli ehtinyt tehdä tuhojaan otollisessa ympäristössä. Potilasvahinkokeskuksessa tapaus määritettiin infektiovahingoksi, itse hoitotoimenpide oli tehty aivan oikein.

Avastin on ensisijaisesti biolo­ginen syöpä­lääke, jonka vaikuttava aine on beva­sit­su­mabi, eikä sitä ole kehi­tetty silmän­si­säiseen hoi­toon. Kun Avastinia käytetään silmänsisäisesti, joudutaan sen pakkaus avaamaan ja lääkeaine jakamaan ruiskuihin, jolloin lääkeaineen joukkoon voi päästä mikrobeja. Avastinia käytetään kuitenkin silmäsairauksien hoitoon, koska se on huomattavasti halvempi lääke kuin pelkästään silmäsairauksiin kehitetty Lucentis.

- Huonoa tuuria, Markku miettii.

Riski saada jokin tulehdus pistoksen yhteydessä on kuulemma 0,04 prosenttia. Markkua harmittaa myös se puolitoista vuorokautta, jonka hän odotti kotona kipeän silmän kanssa. Jos hän olisi omatoimisesti lähtenyt suoraan Ouluun, silmä olisi voitu ehkä pelastaa edes osittain. Nyt bakteerin tuhoama silmä on surkastuneena silmäkuopassa. Välillä Markku käyttää silmäproteesia, johon on käsinmaalattu tarkka kopio hänen omasta silmästään. Proteesin pitkäaikainen käyttö on hankalaa, joten useimmiten Markulla on päässään mustat aurinkolasit.
Pari vuotta dialyysihoitojen aloittamisen jälkeen Markku oli siis käytännössä täysin sokea. Sittemmin hän on saanut uuden munuaisen, joten dialyysihoidoissa hänen ei enää tarvitse käydä.

Sokeutuminen laittoi aluksi koko perheen lujille ja roolit menivät uusiksi. Nuorimmainen tyttö katsoi koko ajan isänsä perään ja huolehti, ettei onnettomuuksia pääse sattumaan.

- Sitten tuli käymään näkövammaiskouluttaja, joka sanoi, että älkää hyvänen aika tehkö sille kaikkea valmiiksi, kyllä se osaa itsekin tehdä asioita, Markku muistelee ja toteaa kantavansa nyt itse tytölle juotavaa, jos hän on sairaana.

- Minulla meni vuosi aikaa hyväksyä sokeuteni. Sopeutuminen alkoi hiljalleen, kun keppi lyötiin käteen. Itse olen ollut myös aktiivinen ja ottanut käyttöön tietokoneet, tabletit ja puhelimet ilman koulutusta. Nuoriso auttaa mielellään, jos minulla tulee ongelma laitteiden kanssa, enkä löydä jotakin näppäintä.

Markku ei ole tällä hetkellä töissä, mutta mielessä on käynyt, josko hän voisi kouluttaa muita näkövammaisia puhelimien ja erilaisten laitteiden käytössä.

Perheen jääkaapissa on varattu yksi hylly ainoastaan Markulle, mutta sinne eksyy tämän tästä muidenkin ruokia. Margariinirasia on kuulemma aina hukassa, koska samanmallisia pakkauksia on niin paljon.

Markku käyttääkin paljon käsiään esineiden etsimiseen ja tilan tunnistamiseen. Huomaamatta talon isännästä on tullut perheen siivouspoliisi, kun herkät sormet tunnistavat helposti pöydällä olevat leivänmurut tai lattialla viilettävät villakoirat.

Tärkeimmäksi aistikseen Markku nimeää tällä hetkellä kuulon.

- Jokin aika sitten tehtiin tähän asuntoon remonttia ja työmies piikkasi lattiaa auki samaan aikaan, kun minä yritin kaataa kiehuvaa vettä teemukiin. Eihän siitä mitään tullut, kun en kuullut, milloin muki alkaa olla täynnä. Minun piti käydä sanomassa työmiehelle, että pidäpä pieni tauko, jotta minä saan teeveden kaadettua.

Kuuloaisti auttaa myös tilan hahmottamisessa. Herkät korvat aistivat jopa pieniä ilmanpaineen vaihteluja. Markku sanoo tunnistavansa tällä tavoin esimerkiksi sairaalan käytävillä olevat oviaukot.

Kotona Markulla on käytössään äänimajakka, jonka hän laittaa ulos lähtiessään etuovelle piippaamaan. Ääni kertoo aina, missä päin ovi on. Liikkuminen tutulla kotipihalla sujuu hyvin, varsinkin kesällä. Talvella pihan polkuja tai rajoja on hankalampi hahmottaa. Näkövammaisohjaajan kanssa Markku on opetellut reitin postilaatikolle asti, mutta pitemmällekin mies on uskaltautunut.

- Kerran kävelin yksin vanhempieni luokse, jonne on matkaa kilometrin verran. Piti vähän laskea tien risteyksiä ja apuvälineenä oli myös BlindSquare -ohjelma, joka kertoi koko ajan kuljetun matkan.

Yleensä Markku liikkuu henkilökohtaisen avustajansa kanssa ja yhteistyö sujuu mutkattomasti. Toisin käy, jos saattajana on Markun isä tai veli. Silloin kolisevat ovenpielet, kun isot miehet menevät keskeltä oviaukkoa ja vierellä kulkeva Markku ottaa osumaa karmeihin.

- Vaimon kanssa kulkeminen menee muuten hyvin, mutta välillä minulla meinaa tulla kiire pysyä perässä, Markku naurahtaa hyväntahtoisesti.
Arki sujuu siis mallikkaasti, eikä Markku enää koe varsinaisesti kaipaavansa näköaistiaan takaisin.

- Jos joku tarjoaisi näköaistin takaisin, niin ilman muuta ottaisin. Mutta en sillä tavalla sitä enää kaipaa. Se oma sokeus on vaan hyväksyttävä ja tietyllä tavalla unohdettava.

Totta tosiaan, Markku kertoo joskus myös unohtavansa sokeutensa.

- Olin vanhempieni luona käymässä ja ulkona oli pimeää. Minun vasen silmäni aistii edelleen vähän valoa. Pihalle tultaessa huomasin, ettei ulkovalo ole päällä. Silloin vaistomaisesti tokaisin: “laittakaa nyt valot päälle, että täällä näkee jotakin”. Nuorin tyttöni ja isäni repesivät saman tien nauramaan minulle selän takana. Kyllä sen oman sokeutensa voi siis kokonaan unohtaa, Markku toteaa.

Entäpä se oikeaoppinen tervehdys, miten näkövammaista kannattaisi lähestyä? Siihenkin Markulla on tarina kerrottavanaan.

- Näkövammaista voi lähestyä ihan siinä missä muitakin. Me näkövammaiset olemme tottuneet, että meitä kosketetaan olkapäähän. Kosketus kertoo, että joku juttelee juuri minulle. Kerrankin yksi mies tarrasi kaupassa minua olkapäästä ja esitteli itsensä. Tästä arvasin heti, että hän on jotenkin näkövammaisten kanssa tekemisissä. Siinä jutellessa selvisikin, että miehen tytär on sokea.

- Ja paikallisen ruokakaupan myymäläpäällikkö huutaa aina, että "terve Markku!", se on hyvä tapa.

Kohtaamisia eri ihmisten kanssa on paljon, eivätkä äänet jää samalla tavalla mieleen kuin kasvot. Silti Markku muodostaa aina jonkinlaisen kuvan keskustelukumppanistaan.

- Ääni, äänenpainot ja puhetyyli kertovat jo paljon. Se, miltä korkeudelta puhe tulee, kertoo puhujan pituuden. Eli aika hyvin pystyn muodostamaan kuvan toisesta ihmisestä, vaikka en häntä näe.

Avustaja muistuttaa, kuinka Markkua on yritetty juksatakin sairaalassa.

- Välillä hoitajat yrittävät jekuttaa minua. Väittävät olevansa pitkiä, vaaleahiuksisia ja sinisilmäisiä, mutta kun minä niitä hetken kuuntelen, kyllä se totuus paljastuu, Markku virnistää.

- Vakavasti puhuen, ulkonäöstä en niinkään saa tarkkaa kuvaa, mutta ihmistyypistä kyllä, mies jatkaa.
Meidän juttutuokiomme alkaa olla lopuillaan. Ennen lähtöä otamme vielä yhden valokuvan. Viritän mustan lakanan seinälle ja pyydän Markkua istuutumaan sen eteen. Kuvaa varten Markku riisuu aurinkolasinsa, kaivaa silmäproteesin muovisesta säilytysrasiasta ja asettaa sen paikoilleen. Avustaja kertoo, milloin silmä on oikein päin. Nyt. Salamavalo välähtää ja kuva tallentuu kameran muistikortille sekunnin murto-osassa.

Muutaman päivän päästä katson valmista kuvaa tietokoneeltani. Se piirtää Markun piirteet tarkasti, mutta kuvasta puuttuu jotain. Ääni, äänenpainot ja puhetyyli - piirteet, joilla Markku muodostaa kuvan ilman näköaistia.

10. GLAUKOOMAKERHO

Seuraava kerhoilta ti 9.5. klo 17 - 19 Näkövammaisten toimitiloissa os. Linnank. 32, Oulu.
Tule mukaan toimintaan jossa glaukoomaa sairastavat potilaat voivat jakaa kokemuksiaan ja saada uutta tietoa tukea hoidosta sekä tukea toinen toistaan. Sinun ei tarvitse olla glaukoomayhdistyksen jäsen tullessasi mukaan toimintaan. Yhdistyksen jäsenedut Sinulle ja perheellesi Silmäasemalta ja Annansilmä- Aitasta.
Kerho-ohjaaja Tyyne Salmela, puh 0445303605, sähköposti:tyyne.salmela@gmail.com. Kotisivut:www.glaukoomayhdistys.fi

11. KERHOTOIMINTA

Iin kerho

Iin näkövammaisten kerho kokoontuu kerran viikossa perjantaisin klo 10 - 12.30 Nätteporin taideluokka, Puistotie 1. Kerhon vetäjänä toimii Pirjo Rikkinen. Lisätietoja voi kysellä Jorma Laurilta puh. 0400 742 529. Tarkempaa tietoa kansalaisopiston esitteestä (Näkövammaisten piiri).
Kevään 2017 kerhopäivät: 7.4. / 21.4. / 28.4.

Kalajoen kerho

Kalajoen näkövammaisten kerho kokoontuu seurakuntakodilla ja siellä Artos-Sali, nuortenpuoli. Kokoontumisaika klo 12 - 14.30 on aina sama. Lisätietoja voi kysyä Else Sunilta puh. 040 552 8878.
Kevään kerhopäivät: 24.4. / 29.5.

Kuusamon kerho

Kuusamon näkövammaisten kerho on kokoontunut seurakuntatalolla joka toinen keskiviikko klo 13. Kuusamon yhteyshenkilönä toimii Nanni Aikio, puh. Puh. 040 753 0611. Lisätietoja voi kysyä myös seurakuntatalolta.
Seuraavat kerhopäivät: 5.4. / 19.4. / 3.5.

Nivalan kerho

Nivalan näkövammaisten kerho kokoontuu seurakuntakodissa kerran kuukaudessa maanantaisin klo 11.00 - 12.30.

Tervetulleeksi sinut toivottaa Eila Palola, kuntayhteyshenkilö p. 045 230 6501
Terttu Järviluoma, Diakonissa p. 040 532 5570

Kevään 2017 kokoontumiskerrat:
10.4. Nivalan kerho, Ylös Jerusalemiin esitys klo 14.40
11.5. Nivalan kerho, ruokailu seurakuntakodilla klo 11.00 (omakustanteinen) sen jälkeen viikkomessu kirkossa
29.5. Nivalan kerhon retki kello 11.00, Lehmilammen laavulle

Kuntosalivuoro päiväkeskuksessa ma klo 13.30 - 15
Lisätietoja Eila Palolalta ja Terttu Järviluomalta

Oulaisten kerho

Oulaisten näkövammaisten kerho kokoontuu kuukauden 1. tiistaina klo 12. Paikkana on Oulaistenkatu 48:n kerhotila. Paikallislehti Majakkassa on ilmoitus kerhosta.
Kevään kerhopäiviä ei ole sovittu.

Porinakahavila Oulusa

Porinakahavila Oulusa kokoontuu Linnankadun toimintakeskuksessa. Tuttuun tapaan juodaan pullakahvit, poristaan kuulumiset, kuunnellaan vierailijan esitys ja pidetään omat arpajaiset. Kerho alkaa klo 13 ellei toisin ole ilmoitettu.
Kevään 2017 porinoita: 12.4.

Leiripäivä keskiviikkona 17.5.2017 klo 9-15 Hietasaaren leirikeskuksessa.

Ohjelmallinen kevätkauden päätöspäivä Porinakahvilan kanssa. Päivän hinta 8 € sisältää aamukahvit, lounaan ja päiväkahvit. Varaathan tasarahan. Ilmoittaudu 21.4.2017 mennessä Pohjois-Pohjanmaan näkövammaisten yhdistykselle, p. (08) 3115 653 tai s-postitse yhdistys@ppnry.net. Lisätietoja voi kysyä yhdistyksen toimistolta puh. (08) 311 5653.

Pudasjärvi-Taivalkoski kerho

Ryhmätoimintaa ikääntyneille
Ryhmässä käy vierailijoita eri teemojen merkeissä ja seurustellaan toisten kanssa kahvikupin ääressä ja vaihdetaan ajatuksia. Osallistuminen on maksutonta, kahvimaksu on 2 €. Toimintaan ei tarvitse ilmoittautua.
Paikkana on Pudasjärven palvelukeskus, ruokasali, osoite: Kauppatie 25.
Kerho kokoontuu kuukauden 1. maanantaina klo 14 - 16.

Kevään 2017 kerhopäivät: 8.5. vieraana Leena Vallo

Lisätietoja ryhmätoiminnasta antavat:
Pohjois-Pohjanmaan Näkövammaiset ry
Teija Kaikkonen ja Katja Lauri puh. (08) 311 5653

Taivalkosken kuntayhteyshenkilö
Hillevi Lindström puh. 050 466 2644
Pudasjärven kuntayhteyshenkilö
Lahja Karvonen puh. 040 513 7498

Pyhäjärven kerho

Pyhäjärven näkövammaisten kerho kokoontuu pääsääntöisesti Lähimmäisen kammarissa kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 14 alkaen.

Lisätietoja voi kysellä Rainer Kyyröseltä puh. 0400 513 082 tai diakoni Minna Heinoselta puh. 040 511 8674.

Kevään kerhopäivät: 2.5.

Raahen kerho

Raahen näkövammaisten kerho kokoontuu pääsääntöisesti joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo 13.30 palvelukeskus Kotirannassa ellei toisin ilmoiteta jäsentiedotteessa tai yhdistyksen nettisivuilla. Lisätietoja saa Marja-Leena Hiltuselta puh. 045 842 7688.
Vuoden 2017 kerhopäivät:
3.5. / 7.6. / 5.7. / 2.8. / 6.9. / 4.10. /1.11.

Reisjärven kerho

Reisjärven näkövammaisten kerho kokoontuu kerran kuukaudessa, kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona Väinölässä, osoite Rönöntie 15, klo 11 - 14. Vetäjänä toimii Juha Haajo puh. 0400 772 349. Tervetuloa!

Kevään 2017 kerhopäivät: 03.05. / 07.06.
Muutoksista pyritään ilmoittamaan hyvissä ajoin.

Vaalan kerho

Vaalan näkövammaisten kerho kokoontuu maanantaisin kerran kuukaudessa klo 12 Karpalokodin kerhohuoneella. Lisätietoja antaa Aune Sallila puh. 040 578 4372
Vuoden 2017 kerhopäivät:
8.5. / 21.8. / 18.9. / 16.10. / 13.11.

Ylivieskan kerho

Ylivieskan näkövammaisten kerho kokoontuu kuukauden kolmas maanantai klo 13 - 15 seurakuntakoti Mariassa.
Huom! huhti- ja toukokuu poikkeuksellisesti neljäs maanantai.
Seuraavat kerhopäivät ovat: 24.4. / 22.5

Kuntosalivuoro näkövammaisille Palvelukeskus Kotikartanossa on joka torstai
klo 13.00 - 14.00.
Lisätiedot Pirkko Malmilta puh. 044 017 0957
Musapiirin kokoontumisista voi kysyä lisätietoja Silpa Elinalla puh. 045 8430854.

Siviksen käsityöpiiri torstaisin: 20.4. ja 18.5. klo 10
Ilmoittautumiset ja lisätiedot: Airi Virkkala puh. 040 413 9043 email: airi.virkkala@kotinet.com

12. TAPAHTUMAKALENTERI

Huhtikuu

7.4. Iin kerho klo 10 - 12:30
10.4. Nivalan kerho, Ylös Jerusalemiin esitys klo 14:40
12.4. Porinakahavila Oulusa klo 13
12.4. Konsertti Madetojansalilla klo 19
13.4. Teatteri Oulussa klo 19
19.4. Kuusamon kerho klo 12
20.4. Marttalan ruokakurssi Oulussa klo 10 - 13
20.4. Kevätkokous 15:30 kahvi, n. 16:30 kokous
20.4. Konsertti Madetojansalilla klo 19
20.4. Näkövammaisten käsityöpiiri (Sivis) Ylivieskassa Seurakuntakoti Mariassa klo 10
21.4. Iin kerho klo 10 - 12:30
24.4. Ylivieskan kerho klo 13 - 15
24.4. Kalajoen kerho klo 12 - 14.30
24.4. Klubi1863 17 - 19
25. - 26.4. Rottinkikurssi Ylivieskassa alkaen klo 10
28.4. Iin kerho klo 10 - 12:30

Toukokuu

2.5. Pyhäjärven kerho klo 14
2.5. Ylivieskan käsityöpiiri klo 10 - 15:30 Marjassa
3.5. Raahen kerho klo 13:30
3.5. Reisjärven kerho klo 11 - 14
3.5. Kuusamon kerho klo 13
8.5. Pudasjärvi-Taivalkoski kerho klo 14 - 16, vieraana Leena Vallo
8.5. Vaalan kerho klo 12
9.5. Glaukoomakerho klo 17 - 19
11.5. Konsertti Madetojansalilla klo 19
11.5. Naisten kenkäilta KipKop -kenkäkaupassa klo 18:30 - 20:30
15.5. Uudistuneen Celianet -sivuston kurssi tietokoneen käyttäjille klo 10 - 16
17.5. Nivalan kerho klo 11 - 12:30
17.5. Porinakahavila Oulusa, Hietasaaripäivä klo 9 - 15
18.5. Marttalan ruokakurssi Oulussa klo 10 - 13
18.5. Näkövammaisten käsityöpiiri (Sivis) Ylivieskassa Seurakuntakoti Mariassa klo 10
22.5. Ylivieskan kerho klo 13 - 15
22.5. Klubi1863 17 - 19, Voimaa työelämän muutoksiin
23.5. Kirjastopäivä yhdistyksen toimistolla klo 13 ja 17
29.5. Kalajoen kerho klo 12 - 14.30

Kesäkuu

7.6. Raahen kerho klo 13:30
7.6. Reisjärven kerho klo 11 - 14
10.6. Hyvinvointipäivä Haukiputaalla

Syksy
5.7. Raahen kerho klo 13:30
2.8. Raahen kerho klo 13:30
21.8. Vaalan kerho klo 12
1. - 3.9. OU-LA-KA, paikka ilmoitetaan myöhemmin
6.9. Raahen kerho klo 13:30
18.9. Vaalan kerho klo 12
4.10. Raahen kerho klo 13:30
16.10. Vaalan kerho klo 12
1.11. Raahen kerho klo 13:30
13.11. Vaalan kerho klo 12